Poistuminen | Toimielimet | Kunnanvaltuusto | Pöytäkirja 15.03.2010

Kunnanvaltuusto
Kokous 15.03.2010 / Pykälä 9



Perusturvalautakunta
§ 38
04.06.2009
Kunnanhallitus
§ 211
23.06.2009
Kunnanhallitus
§ 57
22.02.2010
Kunnanvaltuusto
§ 9
15.03.2010

LASTEN JA NUORTEN SEUDULLINEN HYVINVOINTIOHJELMA

PERUSTLK § 38
Vuoden 2008 alusta voimaan tulleen lastensuojelulain (417/2007) 12 §:n mukaan kunnan tai useamman kunnan on yhdessä laadittava suunnitelma lasten ja nuorten hyvinvoinnin edistämiseksi sekä lastensuojelun järjestämiseksi ja kehittämiseksi. Suunnitelma hyväksytään kunkin kunnan kunnanvaltuustossa ja tarkistetaan vähintään kerran neljässä vuodessa.

 

Savonlinnan seudulla (Enonkoski, Kerimäki, Punkaharju, Savonlinna, Sulkava) on laadittu lasten ja nuorten seudullinen hyvinvointiohjelma. Ohjelman laatimista varten koottiin moniammatillinen, poikkihallinnollinen työryhmä, joka koostui seudun kuntien varhaiskasvatuksen, sivistys-, nuoriso-, vapaa-aika- ja kulttuuritoimen sekä sosiaalitoimen ja ympäristöalan asiantuntijoista. Mukana laadintaprosessissa olivat myös Itä-Savon sairaanhoitopiiri Sosteri, Etelä-Savon pelastuslaitos, Savonlinnan Työ- ja elinkeinotoimisto, poliisi, Savonlinna-Säämingin seurakunta sekä kolmannen sektorin edustajia. Seudullisen hyvinvointiohjelman kokoamisesta vastasi perusopetuksen seudullisten hankkeiden koordinaattori Päivi Virolainen Savonlinnan kaupungin sivistysvirastosta.

Hyvinvointiohjelmassa on työryhmän laatima visiolasten ja nuorten hyvinvoinnin tilasta vuonna 2015 sekä seudulliset tavoitteet ja toimialakohtaiset toimenpide-ehdotukset.

Työryhmä esittää lisäksi mukana oleville kunnille tehtäväksi:

 

1) käsitellä ohjelma lautakunnissa, joiden tehtäviin kuuluu lapsiin ja nuoriin liittyvät asiat,

2) kirjata ohjelmaan omat priorisoidut toimialakohtaiset tavoitteensa ja

3) kirjata toimialakohtaiset konkreettiset toimenpide-ehdotukset

Lisäksi kuntien sosiaalitoimen tehtävänä olisi täydentää ohjelmaa

1) lastensuojelun tarpeen,

2) lastensuojeluun varattavien voimavarojen ja

3) lastensuojelun mukaisten tehtävien hoitamiseksi käytettävissä olevan lastensuojelun palvelujärjestelmän kuvauksen osalta.

Kuntien valtuustojen toivotaan käsittelevän lasten ja nuorten hyvinvointiohjelma elokuun 2009 loppuun mennessä. Hyvinvointiohjelman tulee olla valmis vuoden 2009 loppuun mennessä.

Ehdotus: Perusturvalautakunta esittää kunnanhallitukselle ja edelleen valtuustolle seudullisen lasten ja nuorten hyvinvointiohjelman hyväksymistä.

Lisäksi perusturvalautakunta esittää kunnanhallitukselle työryhmän nimeämistä kuntakohtaisen toimenpideohjelman/kuntaosion laatimista varten. Lautakunta esittää, että ohjelma painottuisi lastensuojelulain hengen mukaisesti ennaltaehkäisevään työhön ja tämän takia työryhmän pitäisi olla poikkihallinnollinen

Päätös: Perusturvalautakunta hyväksyi tehdyn ehdotuksen.

------

KHAL § 211
Ehdotus: Kunnanhallitus hyväksyy perusturvalautakunnan esityksen.

Päätös: Päätösesitys hyväksyttiin.

Kuntakohtaisen toimenpideohjelman/kuntaosion laatimista varten perustettiin työryhmä, johon nimettiin perusturvajohtaja Kari Kuuramaa, perusturvalautakunnan puheenjohtaja Marja-Leena Laamanen, sivistystoimenjohtaja Anne Haakana, sivistyslautakunnan puheenjohtaja Juhani Häggman, kunnanvaltuuston II varapuheenjohtaja Anneli Pulkka ja nuoriso- ja kulttuurisihteeri Elina Kosonen. Työryhmä kuulee asiantuntijoita ja käytännön toimijoita.

Kuntaosion valmistumisen jälkeen asia esitetään kunnanvaltuustolle.

KHAL § 57
----

Työryhmä on valmistellut kunnan priorisoidut tavoitteet ja toimenpiteet, mitkä ovat esityslistan ohessa.

 

Ehdotus: Kunnanhallitus hyväksyy Lasten ja Nuorten Seudullisen Hyvinvointiohjelman ja kuntakohtaiset lisäykset ja esittää asian kunnanvaltuuston hyväksyttäväksi.

 

Kunnanjohtaja täydensi esitystään kokouksessa ja esitti, että Varhaisen puuttumisen toimintamalli (Varpu) kuuluu osana kunnan strategiaa ja Lasten ja Nuorten Seudullista Hyvinvointiohjelmaa.

Päätös: Päätösesitys hyväksyttiin.

 

---------

KVAL § 9
Ehdotus: Kunnanvaltuusto hyväksyy Lasten ja Nuorten Seudullisen Hyvinvointiohjelman ja Varhaisen puuttumisen toimintamallin osana ko. ohjelmaa.

Päätös: Päätösesitys hyväksyttiin.





©